*

JuhoTuominen Tervettä järkeä!

Työllisyys on Oulun kohtalonkysymys

Oulu ottaa budjettinsa alijäämän paikkaamiseksi noin 80 miljoonaa euroa velkaa vuonna 2017. Se tarkoittaa yli 9000 euron velanottoa jok’ikinen tunti vuoden ympäri. Velka on siirrettyä verotusta. Se lankeaa tulevaisuudessa veromaksajilta kerättäväksi ja takaisinmaksettavaksi.

Oulun kaupungin talous kyntää yhtä syvällä kuin istuvan valtuuston kauden alussa. Valtuustokauden aikana sopeuttavat toimet ovat käytännössä jääneet vähäisiksi. Velka ja Oulun kaupungin budjetin alijäämä eivät olisi niin iso ongelma, jos talous sekä verotulot kasvaisivat ja vuotuisen lainanoton määrä olisi siedettävämpi.

 Nykyistä velanottoa täytyy supistaa pikaisesti. Täysin emme pysty välttämään ikäviä säästötoimia alkavalla valtuustokaudella. Niihin ei valitettavasti löytynyt tahtoa ja kykyä kuluneen kauden aikana.

Oulun ongelma on korkea työttömyysaste. Ellemme pysty parantamaan työllisyyttä ja sen seurannaisena nostamaan verotuloja joudumme nopeasti isoihin vaikeuksiin ja tavattoman rankkoihin leikkauksiin. Sen vuoksi työllisyyden kohentaminen on avainkysymys kotikaupunkimme tulevaisuuden kannalta. Työllisyyden parantaminen vähentäisi säästötarpeitamme.

Työttömien edellytyksiä palata työmarkkinoille voidaan helpottaa kaupungin toimilla. Osa työttömistä tarvitsee erilaisien ongelmien vuoksi kuntouttavaa työtoimintaa ja ohjattuja työpajoja nykyisen työelämän vaatimuksien täyttämiseksi ennen paluutansa vapaille työmarkkinoille. Oman lääkärin työkokemukseni perusteella tälle kuntouttavalla työtoiminnalla on nykyistä suurempi tarve.

Työllisyyden kohentaminen onnistuu lisäämällä yritystoiminnan edellytyksiä. Kaavoituksen kautta kaupungilla on tätä mahdollisuudet vielä tehokkaammin parantaa. Samansuuntaisesti voidaan vaikuttaa yritystoiminnan tarpeellisten rakennuslupien ja – määräysten käytäntöä jouhevoittamalla.

Kaupungin omat hankinnat ja kilpailutukset tulee suunnitella järkevästi ja tukea niillä omalla alueella toimivia yrityksiä. Yrityksillä pienestä koosta riippumatta tulisi olla mahdollisuus tarjota, tällöin pärjääminen kilpailutuksissa tukee niiden kasvua, kehittymistä ja työllistävää vaikutusta omalla alueellamme.

Liikennepolitiikasta kirjoitin tällä palstalla edellisessä kirjoituksessani. Toimivat liikenneyhteydet ovat yrityksille ja teollisuudelle, välillisesti työllistämiselle hyvin tärkeitä. Niiden osalta tarvitsemme entistä määrätietoisempaa yhteistyötä valtion ja liikenneministeriön suuntaan.

Emme ole tahdoton ajopuu Suomen ja maailman taloussuhdanteissa. Edellä mainitsemiini asioihin voimme vaikuttaa Oulussa ihan itse. Tarvitaan vain tahtoa ja tervettä järkeä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat