*

JuhoTuominen Tervettä järkeä!

Kaupunginvaltuuston kokous 5.6.2017

Oulun kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous kuntavaalien jälkeen venyi kestämään hieman yli kuusi tuntia. 

Ensimmäiset vajaa neljä tuntia kokouksesta kuluivat valtuuston puheenjohtajien, kaupunginhallituksen, lautakuntien sekä muiden valtuuston valitsemien luottamuspaikkojen täyttämiseen. Luottamushenkilöiden valinta on varsinaisesti tapahtunut vaalien jälkeisenä aikana puolueiden keskinäisissä neuvotteluissa ja valtuusto tavallisesti vahvistaa valinnat suhteellisen yksinkertaisessa ja nopeassa päätösprosessissa.

Tällä kertaa neuvotellut nimitykset riitautettiin valtuustokäsittelyssä aitosuomalaisen yhteislistan valtuutetun Junes Lokan toimesta. Muutosesitykset ja vaatimukset suljetusta lippuvaalista johtivat aikaa kuluttaviin kaupunginvaltuuston äänestyksiin ääntenlaskutaukoineen. Valtuuston ratkaisut noudattivat äänestyksien jälkeen alkuperäistä neuvottelutulosta. Tosin yhdessä kohdassa eli keskusvaalilautakunnan viimeisen varajäsenen vaalissa Lokka sai saman äänimäärän toisen ehdokkaan kanssa häviten valintansa lopuksi arvalla.

Listan muissa asioissa valtuuston ainoa äänestys käsitteli Raatin rakentamisen rajausta. Julkisuudessa on ollut jo aiemmin esillä Raatin eteläkärjessä sijaitsevan tontin luovutuskilpailu rakentamiseen. Tällä paikalla sijaitsee nykyisin asfaltoitu parkkipaikka. Asian aiemmassa käsittelyssä alue on suunniteltu korvattavaksi rakennuksilla. Viimeisessä kaupunginhallituksen päätöksessä rajattiin pois asunto- ja toimistorakentamisen mahdollisuus, joka oli vielä aiemmissa vaiheissa mukana vaihtoehtona.

Odotetusti valtuustokäsittelyssä tässä asiassa tuli poikkeava esitys eli osa valtuustosta halusi mahdollistaa suunnittelussa myös asuntorakentamisen vaihtoehdon. Esitys hävisi selvin numeroin äänestyksen. Itse äänestin hävinneen eli myös asunto- ja toimistorakentamisen mahdollistavan ratkaisun puolesta. Kyseistä vaihtoehtoa ei mielestäni ole järkevää rajata ennalta pois kilpailuehdotuksista. Asia olisi ollut parempi ratkaista vasta valmiiden esitysten pohjalta. Nyt tehty rajaus vaikuttanee myös tontin myyntihintaa alentavasti.

Valtuusto kävi läpi talousarvion 2018 ja taloussuunnitelmien 2019–2020 suunnitteluohjeen. Tässä yhteydessä käytiin keskustelu Oulun talouden tilanteesta ja jatkuvaan alijäämään liittyvistä ongelmista odotetuilla puoluepoliittisilla painotuksilla. Keskustelun aikana palattiin säästötarpeiden osalta pariin otteeseen aiemman valtuuston kouluverkkoratkaisuun. Vaikutelmakseni keskustelusta jäi, että samainen asia tulee todennäköisimmin uudelleen käsittelyyn talousarvioiden yhteydessä.

Valtuusto saattoi kokouksen lopuksi eteenpäin Myllytullin ns. Luovin tontin alueen ja sen jälkeen Kaukovainion keskuksen uuden asemakaavan. Jälkimmäinen näistä on erinomainen esimerkki hyvästä pitkään kestäneestä kaavatyöstä, joka on nyt viimein saatu päätökseen. Vanhempaa rakentamista edustavan lähiön keskeinen osa päivitetään kaavaratkaisulla hienosti nykypäivään. Alueelle ominainen mäntyvaltainen puusto säilyy. Samalla saadaan vireille uutta rakentamista ja alueelle lisää asukkaita. Kaava on erinomainen ratkaisu Kaukovainion alueen kehittämisessä oikeaan suuntaan.

Keskustan valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen Oulun alueen edunvalvonnan parantamiseksi valtakunnallisessa päätöksenteossa. Julkiset toimijat alueellamme tarvitsevat informaation keräämistä, tiedottamista ja vaikuttamista valtionhallinnon instanssien suuntaan jo asioiden tärkeässä valmisteluvaiheessa. Tässä Oulun kaupunki, maakuntahallinto sekä Oulun yliopisto voisivat yhdistää voimansa ja kehittää sopivan yhteisen edustuksen pääkaupunkiseudulle edunvalvontaamme varten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Luottamushenkilöiden valinta on varsinaisesti tapahtunut vaalien jälkeisenä aikana"

Eikös tuo tapahtunut jo vaaleja edeltävänä aikana?

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

No onpa ollut kokous.
Meillä selvittiin vähemmällä:
http://www.salo.fi/kaupunkijahallinto/organisaatio...
(videolinkkikin löytyy)

Se, minkä teidän valtuustokäsitellystä huomasin on tämä:
"Valtuusto kävi läpi talousarvion 2018 ja taloussuunnitelmien 2019–2020 suunnitteluohjeen"

Näin se meilläkin olisi saanut olla tai oikeammin sen olisi kuulunut olla. Minun mielestäni.
Mutta ei.
Esitin kyllä: http://salo.tjhosting.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=me...

Minun mielestäni kaupunginvaltuuston tuloskorteista 2018-2021 päättäminen olisi kuulunut uudelle valtuustolle. Nyt vanha valtuusto tavallaan päätti, mitä uusi saa tehdä! Ei hyvä!

Toimituksen poiminnat